Torstaina 23.12 oli Tampereen arkkitehtikillan syysyleiskokous, jossa muun muassa valittiin vuoden 2018 hallitus!
Ensi vuoden hallitukseen kuuluu:
Nella Rajala / Puheenjohtaja
Venla Härmäläinen / Varapuheenjohtaja
Heikki Moilanen / Fuksikapteeni
Anu Kirjonen / Sihteeri
Verna Hahtola / opintovastaava
Roosa Sippola / Rahastonhoitaja
Sini Hurri / Tapahtumavastaava
Alina Mustamaa / Yritysvastaava
(c) Minttu Aaltonen
Syysyleiskokouksen jälkeen päästiin rentoutumaan TamArkin toisten pikkujoulujen merkeissä. Ensin vuorosssa oli perinteinen
piparkakkukisa, jonka korkea taso yllätti arvovaltaisen tuomaristonkin. Voiton kuitenkin vei tänä(kin) vuonna Jesse Kitinoja, Janne Hietalahti ja Leo Nuutinen ajankohtaisella ja hyvin tamperelaisella luomuksellaan.
Piparkakkukisan ratkettua vietiin joulutunnelma kiltikselle, jossa nautittiin tietenkin pipareista, juustosta ja punaviinistä joulukuusen kimmeltäessä ja tunnelmamusiikin soidessa taustalla. Ei kuitenkaan hätää, vaikka nämä pikkujoulut olisivatkin jääneet väliin - vielä on kolmannet tulossa!